yritys

Psykoterapia Tampere – psykoterapia, terapeuttiset keskustelut, työnohjaus

Psykoterapiapalvelut Tukikohta Oy on yhden ihmisen asiantuntijapalvelu Tampereella.

Terapeutti

Olen toiminut psykologina vuodesta 1996. Minulla on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus perheneuvolatyöstä. Työssäni lasten ja vanhempien kanssa olen sisäistänyt turvallisen kiintymyssuhteen merkityksen koko elämänkaaren kannalta. Lapsuudessa saatua hyvää ja hankalaa kannamme monella tavalla mukanamme. Elämän muutosten ja kriisien kohdatessa voimme turvautua mielikuviin elämän kannattelusta tai vaipua syvään epätoivoon. 

Terapeutti Minna Mäenpää

Koulutus

Psykologian maisteri (1996, Tampereen yliopisto)

Sosiaalityöntekijän pätevyys (1996, Tampereen yliopisto)

Kasvatus- ja perheneuvonnan erikoistumiskoulutus (1997, Oulun perheneuvola)

Lasten terapiakoulutus (1999-2001, Tampereen perheneuvola)

Työnohjaaja (2013, TAMK, StoRyn jäsen)

Integratiivinen psykoterapeutti, ylempi erityistaso (2017, Jyväskylän yliopisto).

DDP-koulutuksia (2000-luvulla)

Psykoseksuaalisuuden täydennyskoulutus psykoterapeuteille (Suhteessa Oy, 2021).

Sensomotorinen psykoterapia:
I-taso (Nyanssi, 2019)
II-taso (Nyanssi, 2022)

Työkokemus

Sosiaalityöntekijä, sijaisuuksia (TAYS, 1992-1996)

Erikoistuva psykologi (Oulun perheneuvola, 1996-1997)

Psykologi (Lastenpsykiatrian pkl ja osastot, SKKS, 1997-1998)

Perheneuvolapsykologi (Tampereen perheneuvola, 1998-2018)

Lisäksi olen toiminut yksityisenä ammatinharjoittajana vuodesta 2013 alkaen. Vuodesta 2013 olen tehnyt työnohjauksia, eniten lastensuojelun, perheneuvonnan ja psykoterapeuttisen hoidon työkenttään. Vuodesta 2017 alkaen olen tehnyt aikuisten Kela-terapioita. Lisäksi teen yksilöterapeuttista työskentelyä itsemaksavien aikuisten tueksi.